sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ensimmäinen päivitys!

Nyt on vietettty 2 viikkoa Saksassa. Ensin olimme Münchenissä "Berufliches Schulzentrum Alois Senefelder" nimisessä koulussa tämän viikon perjantaihin asti, ja sitten siirryimme tänne Augsburgiin jonne meille on järjestetty toppipaikat ja vietämme loppu ajan täällä. Münchenissä asuimme "Stahlgruber Stiftung" nimisessä asuntolassa, jossa oli huono netti ja lämmin, ja nyt täällä Augsburgissa on taas toisin. Netti on hyvä mutta joka huoneessa on pirun kylmä, ja asuntoa ei ole oikein pidetty kehityksessä mukana.

Täällä on myös paljon enemmän ihmisiä verrattuna Suomeen. Münchenissä kadut ja kaupat olivat aina täynnä ihmisiä, ja julkiset kulkuvälineet olivat lähes aina tupaten täynnä porukkaa. Tämä oli vähän hankalaa aluksi mutta kyllä siihen äkkiä tottui. Joka nurkasta löytyi myös joko kerjäläinen, turistikauppa tai kastanjettikoju.On tullut myös huomattua että täällä Saksassa kassat ovat paljon pienempiä Suomeen verrattuna. Ihmisille ei anneta aikaa pakata omia ostoksiaan, vaan ne pitäisi olla heti pakkaamassa. Alkoholiakin myydään missä vain, sillä sitä saa vaikka kirppareiltakin jos haluaa, ja tupakkaakin mainostetaan kaduilla. Jotkut tuotteet ovat halvempia täällä kuin Suomessa, esim. nuo alkoholit joihin suhtaudutaan täällä eri tavalla kuin kotona, ja sokerituotteet.

Mutta, katsotaan miten täällä pärjätään. Alkuun oli totuttelemista, mutta kyläl tähän menoon täällä tottuu ajan myötä.